/*------------------- Blogger Theme by Bruna Borges - © 2013 (HTTP://ENDSTONIGHT.TUMBLR.COM/) Não se inspire ou Copie. Base: Minina ------------------------ */

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tiistain tapahtumat

Joo-o, oon pahoillani, että perjantaista asti ei oo tullut päiviteltyä. Lähdin illalla renkoon vanhemmille, mutta kappas kummaa, mun kameran musitikortti oli jäänyt läppäriin. :DD No, nytpä kerron sitten perjantaista tähän päivään asti.


Perjantaina putsattiin taas junan osia, kun ei päästy vielä silloin maalaamaan.
Se oli pitkästä aikaa ihan mielenkiintoista. Siinä tuli sitten junanosien jälkeen loppupäivä siivottua. Myös suojalasien pesu tapahtui vihdoin ja viimein.


Maanantaina, eli eilen mä ja Auri päästiin maalaamaan, mutta koska me ei kumpikaan aijemmin oltu ruiskumaalattu, Marika passitti Miikkan meijän tuutoriksi. :D Se näköjään kyllä tietää siitä hommasta kaiken. Ainakin se osaa neuvoa. 


Kun oltiin vedetty pari kertaa pohjamaali,  Roosa  ja Miikka huomasivat, että siihen pintaan syntyi jonkinmoisia  kuplia tai jtn... Seuraavaksi me mentiin hiomaan sitä työtä. Mun piti lähteä hammaslääkäriin, mutta Miikka ja Auri (med. vieressä seisova Matti) lupasivat hioa sen loppuun. Kiitos siitä heille!

Tänään me sitten jatkettiin ton nokkapellin kanssa heti aamusta. Hiottiin se, putsattiin, vietiin maalaamoon ja maalattiin uusi pohjaväri. Tälläkertaa ei kuplia/pölytahroja ilmestynyt! Kappaleen kuivumisen jälkeen me vesipestiin se, mikä oli aika pitkä sessio, mutta loppujenlopuksi me sitten saatiin sekin tehtyä. Onnistuin myös mämmikourana tyhjentämään melkein kokonaan ruiskussa olleen maalipytyn suoraa siihen toisen maalivaraston lattialle... XD 
Miikka kuivasi peltiä paineilmalla. 
Vesihionta-välineitä. Muutama ämpäri >8D Loppupäivä menikin  sitten melkoiseen siivoamiseen.
Katteltiin Aurin kanssa jo sitä nokkaan tulevaa väriä ja ajateltiin jotain vihreänsinistä. Jari totesi, että alla voisi olla joku muu väri (mm. harmaa) ja päälle vedettäisi se vihreänsininen lakkapinta. 

Loppupeleissä mulle tuli ihan kauhee olo, mutta sille nyt ei voi mitään. Huomenna ois tarkotus mennä edes maalaamaan se ite nokkapelti... Sitä kun oon tässä oottanut :D


Siinä se sitten on (melkein) kaikessa komeudessaan.♥

torstai 8. syyskuuta 2011

Torstai täynnä touhua

Tänää oli kiva päivä, vaikka se kuluikin jotenkin toooosi hitaasti. Aamusta me jatkettiin Aurin kanssa sitä konepellin kittaamista ja pariin kertaanhan sen vielä kitattiinkin, ennenkuin päästiinsopivaan lopputulokseen. Alkupäivä meni raatamisen hommissa, kunnes työnteko lamaantui, kun oltiin saatu kitattua se koko juttu valmiiksi. Viimeinen hionta tapahtui P240 tallalla ja sen jälkeen jos aikaa olisi jäänyt tarpeeksi, oltaisiin päästy jo vetämään jonkunlainen pinta siihen päälle. Eipä kuitenkaan aika riittänyt, joten huomista odotellessa. \o/


Tää päivitys oli tönkkö, sorry guys. :<




Ennen viimeistä hiontaa.




 
  
Ja siinä menossa viimeinen hionta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Päivän pikkupläjäys

Tää opiskelu on kyl jännää. Pintylle toivoin ja sinne pääsin. Aamuiset teoriapläjäykset on iha kivoja, vaikka ne pitääkin myöhemmin mun lukea uudestaan. Enhä minä niitä ikinä muista... :D Hallityöskentely on jees ja se on varmaankin kaikista kivointa tässä opiskelussa.


Nyt on ollu jotenkin tooooosi jälkeenjäänyt olo, vaikka maanantaina (mun kipeenä ollessa) ollutkaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Paitsi, että Raisa oli lähtenyt Sonjan kanssa duunimaan sitä jotain Sonjan ja Matin työtä. Tuli huono itsetunto, kun perjantaina en ehtiny laittaa päivitystä. Piti nääs valmistautua viron reissuun. Ja tiistaina unohdin kameran kotio. xd Fffuuuuu-, torukaa mua!
Noniin, siinä se uusi työ sitten on aloitettuna. 8)
Aamulla mä ja Auri jätettiin hiomishomma sikseen ja sitten me mentiin kysymään jotain muuta hommaa. Jarilta heti uusi tehtävä. Haettiin ulkoa nokkapelti ja pestiin se, ennenkuin alettiin hioa sitä. Tässäkohtaa mainittakoon, että Jari löi muutaman lommon peltiin. Kun hiominen oli ohi, me putsattiin kaikki rasva poies. Sitte Roosa tuli apuun ja sitte lähettiinkin syömään. ^^


Jossain vaiheessa me lähettiin sitten ATK-luokkaan ja suurin osa luokkalaisista loi blogin. Sain sitten toimia "tuutorina" siellä ja auttaa niitä luomaan sitä. Niki ja Roosa oli myös mukana ja myöhemmin paikalle saapui myös Salla ja Sade. Mä päivittelin tätä blogiani ja ravasin oma kone-Annaiina-Nina-oma kone - väliä koko tunnin. ;D  No, ei se mitään. On kiva auttaa muita.


Ja siinä kuva kittauksesta juuri ennen päivän loppumista.




torstai 1. syyskuuta 2011

Raatamista kerrakseen

Tänään aamu alkoi automaalauksen alkeilla ja se kesti vartin, ehkä vähän alle tai yli, en kattonut pahemmin kelloa. Samalla käytiin vähän läpi kittausta ja sen jälkeen pidettiin pikku tauko, jonka jälkeen mentiin hallityöskentelyyn.


Alotetiin Aurin ja Raisan kanssa hiomaan sitä lasikuituprojektia ja kun me saatiin se tehtyä, alettii kittaa seuraavaa ja viimestä kohtaa koko hommasta. Ruokiksella ei ollu nälkä, joten kävin pikkusella tauolla, kunnes tulin varttiavaille hiomaan. Siinävaiheessa Jarikin jo mainitsi, että "tauko", mut meikäpäs ei kuunnellu vaa jatko hiomista. >8)


Aijotaan kyllä kitata koko hökkyrä vielä kertaalleen, ettei siitä paista yhtäkään kohtaa läpi. Plus, että täytyy vielä nuo saumat kitata ja laittaa kuntoon.




Siinä se komeilee! Viellä hiominen...
Jossainkohtaa, kun Auri meni auttamaan Ninaa, me saatiin Raisan kanssa Marikalta pikku tehtävä. Piti hakea keskusvarastolta pari juttua, joten mepäs kipaistiin äkkiä hakemassa moiset tavarat ja palattiin hommiin...


Loppujenlopuksi päivä oli aika raatamista kerrakseen, mutta kyllä siitä hengissä selvisi! :D