Lokasuoja & korkkari

Okei, ensin se tärkein!
Me saatiin Juhalta tehtäväksi kirjoittaa blogiin, että mitä kaikkea meille jäi mieleen korkeapaineruiskusta. Mulla jäi varmaan enimmikseen mieleen se,  että sen läheisyydessä ei kannata hosua/pelleillä, koska paine on niin kova, että se voi tehdä ihoon reijän, pahimmassa tapauksessa jopa katkaista sormet. Eli ainakin korkkarissa on suurempi paine kuin kannuruiskussa. Korkkarista täytyy pitä aivan yhtä hyvää huolta, kuin siitä koulussa käytettävästä ruikusta, vaikkakin siinä on hieman enemmän hommaa. Sillä itse koneen on oltava hyvässä kunnossa, jotta korkkari toimii oikein tahdotulla tavalla.

Täytyy tietysti pitää ruisku ja letkut kunnossa, jottei sinne kerry likaa. Myös kaikki suuttimet ja pienet osat täytyy aina tarkistaa, ennenkuin lopettaa maalaamisen. Osat pestään tinnerissä, ja myös ruiskun sisälle jätetään tinneriä, kun muut putsaustyöt on tehty. Se edistää lian kaikkoamista ruiskun sisältä.
Korkkaria käytetään suurien osien maalaamisessta, esimerkiksi kaikki laivan suuret osat maalataan korkeapaineruiskulla. Se on nimittäin kätevämpi kuin kannuruisku, jos haluaa saada hyvää, paljon aluetta maalattua, ja nopeasti. Korkkari on siitä hyvä, että sen ruiskutusviuhka on sellainen, ettei se jätä reunoille niin paljon sumua, vaan pyrkii maalaamaan mahdollisimman paljon aluetta kerralla. Maalia ei myöskään tätä käytettäessä valu niinkään paljon, kuin kannuruiskulla. Hmm.. mitäs vielä.

Mitä mulle nyt jäi sen käytöstä mieleen, niin ensiksi pitää varmistaa, että kaikki liitoskohdat ovat varmasti kiinni.. tai sillein. Sitten valutetaan ruiskun sisällä oleva tinneri pois, ja lisätään maali sille tarkoitettuun kippoon/astiaan. Sen jälkeen laitetaan paineet kohdilleen ja annetaan ruiskun sylkeä viimeisetkin tinnerin jämät, kunnes tilalle alkaa tulla maalia. Sen jälkeen voikin aloittaa maalaamisen.

Kun maalaaminen lopetetaan... Tää on hankala. xd Umm.. Elikkäs, ensiksi tietysti laitetaan se suojavipu alas, jottei kukaan mene vahingossakaan painamaan liipaisinta pohjaan. Samalla tavalla käytetään sitä suojaliipaisinta silloin, kun annetaan ruisku toiselle maalaajalle. Eli kun maalaustyö on loppu, paineita lasketaan sen verran alas, jotta maali valuu norona sille tarkoitettuun astiaan. Kun maali on loppu, lisätään perään PUHDASTA tinneriä, jotta se putsaisi letkut ja ruiskun täysin. Tässä kohtaa pitää odottaa, että ruiskusta tuleva luotin on täysin kirkasta. Se saa kuulemma olla hieman likaistakin, mutta mitä puhtaampaa, sen parempi. Sitten otetaan pää pois pikkuosineen mukaanlukien, kunnes ne putsataan tinnerissä. Paineet ollaan jo suljettu tässä vaiheessa. Kun osat ollaan pesty, ne kiinnitetään omalle paikalleen, ja myös ruisku pitää putsata ulkopuolelta, jotta se näyttäisi hyvältä. (;

Tän enempää ei nyt tästä tule mieleen, mutta jos mulla olisi hyvä muisti, mä voisin kirjoittaa romaanin... Annan nyt kuitenkin olla. Meinasi tulla kiire, koska en muistanut tätä päivitystsydeemiä aijemmin... Tallennan nyt, jottei sitten pidä kärsiä siitä, että aika on menny umpeen. x)

// EDIT: Tässä on nyt kaikki lokarista, josta ei tullut aijemmin kuvia. No, tässä näkyy työvaiheet sitten alusta loppuun saakka, plus tuo viimetorstain korkkarikoulutus ja perjantain sähellykset tuon uuden koneen kanssa, jonka sielunelämästä en ota selkoa, en sitten millään.

Aloitataanpa sitten lokasuojasta. Tää järhestys menee sitten vanhasta uusimpaan, joten jos joku ei jaksa näitä lokarijuttuja lukea, voi hypätä sitten suoraa tonne päivityksen alas.


Ekana me sekoitettiin Sonjan kanssa maali. Uskokaa tai älkää keiden tuurilla se väri loppu kesken, ja mintunvihreästä tulikin vaaleansininen. No, eipä toikaan paha ollut.

Vasen: maalaamaton, Oikea: maalattu

Mun ja Sonjan ka-ka-ka-ka-kaaaunis luonnostelma.

Ja siinä se on aloitettuna lokarin kylkeen.

Siinä se on sitten vielä varjostusta vaille. Ton tekemisessä kesti ihan tarpeeksi kauan... Muutama.. kolme päivää, jos ei lasketa mukaan niitä päiviä, kun makasin kuoleman kourissa sängyn pohjalla.

Kun lokari oli enää maalausta vaille, me Sonjan kanssa opeteltiin tulkitsemaan tän ihme koneen henkielämää...

....Kuten myös tän. Ja seuraavaksi päästiinki seuraavien pirulaisten kimppuun.. Nimittäin luvassa olivat..

TÄTTÄRÄÄ, JUNAN OSAT. Noita me tehtiin sitten Sonjan kanssa loppupäivä, ja vielä seuraavanakin päivänä.

Joo, naurakaa vaan, mäkin nauran. En ymmärrä..... en oikeesti ymmärrä... Mun ja Sonjan maalaisjärki "Pitäsköhän sille tehä rasvanpoisto!!!???". No, kantapään kautta.

Sitten me hiottiin se muutaman kerran harmaalla karhunkielellä. Tässä kohtaa oltiin mielestäni tehty jo ensimmäinen lakkapinta.

Sori Miia, mutta tää on kiva kuva. :> Elikkäs olin sitten lakkaamassa Miian kanssa töitä samaan aikaan, ja sen jälkeen sainkin vapautusta lokarin tekemisestä, koska meidät passitettiin tekemään junanosia oikein urakalla.

Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Me Raisan ja Matin kanssa aseteltiin noita junanosia koko päivän paikoilleen. Tässäkohtaa pitää laittaa itselle muistutus, näytössä sitten pitää katsoa, että osat varmasti pysyvät paikoillaan.

Junanosa helvetti... XD Suojattiin noita kohti Raisan kanssa koko päivän ja saatiin kuin saatiinkin kaikki valmiiksi. Saatiin noitä pöytiä valmiiksi ainakin yhdeksän kipaletta.

JA TÄSTÄ LÄHTEE SIT KÄNNYKKÄLAATU!

Torstaina saatiin tietoa alan ammattilaiselta, joka opasti meitä Korkeapaineruiskun käytössä. Saatiin teoriaa kerrakseen, ja muutama pääsikin sitten ihan paikanpäällä kokeilemaan tuota ruiskua. Tuo homma kesti ainakin pari tuntia, eikä lattialla istumisessa ollut mitään hyviä puolia, paitsi, että sieltä näki hyvin. Maali lens naamalle. Pitäs käyttää niit suojalaseja...

Perjantaina saatiin taas kuulla kahvitauolla Nina hienoja selostuksia... Varokaa kaikki jotka sen puheenaiheista tiiätte, mäki oon harjottelemassa...

Saatiin Julian, Aurin ja Sonjan kanssa tehtäväksi tehdä Temalac FD 50 (jos muistan oikein), pohjainen maali, jolla me sitten maalattiin junanosia korkkarilla.

Yap, Niki osas homman, joten se tuutoroi meitä ton vekottimen kanssa.

Huomatkaa mun ja Nikin pituus ero.

Saatiin eka satsi maalattua ja annettiin niiden kuivua.

Laitettiin osat lavalle valmiiksi johonkin kuskattavaksi.

Sitten se toinen satsi. Santi opasti korkkarin pesua, ja se myös tuutoroi koko maalauksen ajan. Noihin tunnelmiin oli kiva lopettaa perjantai.

Musta tuntuu, että ton otuksen sielunelämä jää mulle vielä auki, mutta ehkä mä joskus opin sitä käyttämään... Maanantaina odotellessa!